Sukupuolijärjestelmä

 

Sukupuoli on moniulotteinen ja hankala käsite, mutta siitä huolimatta yhteiskuntamme rakentuu heteronormatiivisen sukupuolijärjestyksen varaan. Edelleen ideaalina on niin sanottu ydinperhe: isä, äiti ja kaksi lasta.

Perinteisesti sukupuolet rakentuvat toisistaan erillisiksi, mutta silti toisiaan täydentäviksi. Luokitellaan naisellisia ja miehisiä piirteitä esimerkiksi käyttäytymisessä, ja mikäli joku tästä luokittelusta poikkeaa, heräävät kyseenalaistukset hänen sukupuolestaan sekä seksuaalisuudestaan.

Suomalaisessa agraariyhteiskunnassa on vallinnut tyypillisesti naisen ja miehen välinen kumppanuussuhde; on työskennelty yhteisen hyvän eteen. Vaikka tietynlainen kotiäiti-ideologia on kenties ollut jonkinlainen ideaali, se ei kuitenkaan käytännössä ole toteutunut.

Sittemmin tasa-arvosta on tullut lähes maaginen ja kyseenalaistamaton käsite suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomea halutaan pitää tasa-arvon mallimaana, vaikka todellisuudessa yhteiskunnassamme on edelleen monia sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä ongelmia, kuten esimerkiksi palkkaerot.

Kuten luennollakin tuotiin ilmi, Suomessa on perinteisesti ollut vallalla niin sanottu ”vahvan naisen diskurssi”. Vaikka sitä sinänsä voi pitää arvostettavana, on silläkin omat heikkoutensa. Esimerkiksi väkivaltaisessa parisuhteessa naisen tulisi tämän diskurssin mukaisesti vain pärjätä, eikä alistua uhriksi.

Sukupuolijärjestelmä myöskin järjestyy hierarkkisesti: ihmisyyden normin muodostavat mies ja maskuliinisuus, jonka kautta naiset määrittyvät ”toiseksi”. Yleisesti ottaen maskuliiniseksi määriteltyjä piirteitä arvostetaan yhteiskunnassamme enemmän. Esimerkiksi miehiin ja maskuliinisuuteen liitetään usein järki ja rationaalisuus, kun taas naiseuteen liitetään tunteellisuus, jota pidetään vähemmän arvostettavana ominaisuutena ja yhdistettynä mieheen jopa tietynlaisena heikkouden merkkinä.

Historiallisesti naisliike on ollut vahvasti mukana luomassa yhteiskunnallista tasa-arvoa. Esimerkiksi 1800-luvun lopulla muodostuneet naisliitot vaikuttivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden saavuttamiseen vuonna 1906.. Näistä liitoista on yhä olemassa Naisasialiitto Unioni, jonka piirissä on viime aikoina käyty keskustelua siitä, voidaanko liiton jäseniksi ottaa myös miehiä. Näin ei kuitenkaan vielä ilmeisesti tule tapahtumaan.

Mielenkiintoinen luennolla esiin tullut ajatus koski yhteiskunnallista äitiyttä. Naisten yleisempää yhteiskunnallista osallistumista ikään kuin oikeutettiin naisellisiksi mielletyillä asioilla, kuten hoivalla ja kasvatustehtävällä. Samalla kuitenkin vahvistettiin perinteistä sukupuolieroa. Edelleenkin nämä tehtävät mielletään naisellisiksi, ja kenties siksi esimerkiksi hoivatyön arvostus on yleisesti ottaen heikkoa.

Hyvinvointivaltion kehittämisen ja naisten palkkatyöläistymisen myötä naisliikkeelle syntyi uusia keskeisiä kysymyksiä, jotka liittyivät erityisesti äitiyslomaan ja päivähoitoon. Näihin aikoihin syntyi myös Yhdistys 9, joka toimi vuosina 1966-1970. Yhdistys keskittyi nimenomaan sukupuolirooleihin ja niiden perinteisen vastakkainasettelun purkamiseen. Yhdistyksen jäseninä oli sekä naisia että miehiä.

Monet jo naisliikkeen alkuajoista lähtien esillä olleet yhteiskunnalliset ja poliittiset kysymykset ovat yhä tänä päivänä olennaisia pohdittaessa tasa-arvoa. Esimerkiksi samapalkkaisuuden vaatimus ei toteudu vieläkään. Naisliikkeen kehittymisen myötä on toki noussut esille myös monia uusia kysymyksiä liittyen esimerkiksi naisten kokemaan väkivaltaan.

Feminististen käytäntöjen ja tutkimuksen rinnalle on 1980-luvulta alkaen noussut myös niin sanottu kriittinen miestutkimus, jonka tutkimuskohteina ovat nimenomaan miehet ja maskuliinisuus. Myös miehet nähdään sukupuolisina toimijoina ja pohditaan esimerkiksi sitä, miten maskuliinisuutta rakennetaan.

Yksi tärkeä luennolla esiin nostettu termi on intersektionaalisuus, joka on ainakin feministisessä tutkimuksessa keskeinen. Sukupuolierojen ohella on olemassa monia muita eroja, jotka vaikuttavat valtasuhteisiin ihmisten välillä. Näitä ovat esimerkiksi luokka, rotu, etnisyys. Tärkeää olisikin huomioida se, miten nämä erilaiset erot limittyvät ja liittyvät toisiinsa.

Feminismin piirissä erityisesti queer-tutkimus on pyrkinyt purkamaan perinteistä kaksinapaista sukupuolijärjestelmää. Ylipäätään on mielestäni tärkeä purkaa perinteisiä käsityksiä mieheydestä ja naiseudesta; ei ole olemassa vain tietynlaista hyväksyttyä tapaa olla nainen tai mies, vaan tulisi huomioida kummankin sukupuolen moninaiset esittämisen tavat.

Monesti erityisesti julkisessa keskustelussa tasa-arvokysymys polarisoituu miesten ja naisten vastakkainasetteluksi, vaikka tulisi ymmärtää, että tasa-arvo ja siihen pyrkiminen hyödyttäisi kumpaakin sukupuolta.

Viime aikoina miehiä koskevana tasa-arvokysymyksenä on erityisesti noussut asevelvollisuus. Mielestäni tämän kaltainen yleinen keskustelu on hyödyllistä, sillä sen avulla saadaan myös miehet huomaamaan yhteiskunnan rakenteelliset konstruktiot liittyen mahdolliseen epätasa-arvoon.

Pienestä pitäen lapsia sosiaalistetaan tiettyyn sukupuoleen lähtien pukeutumisesta, mutta laajemmin myös liittyen siihen, millainen käyttäytyminen on sopivaa tytölle tai pojalle. Kun tämä sukupuolijako alkaa jo varhaislapsuudesta, on sitä myöhemmin vaikeaa lähteä purkamaan. Tämä näkyy esimerkiksi työelämän sukupuolisegregaatiossa, missä tietyt työt määrittyvät naisten töiksi ja toiset taas miesten töiksi.

Kaiken kaikkiaan kaksinapainen sukupuolijärjestelmä on mielestäni epätasa-arvoisuutta ylläpitävä ja sitä myös jatkuvasti uusintava, ja niinpä olisi tärkeää kyseenalaistaa ja purkaa perinteisiä sukupuolirooleja yhteiskunnassa.

Mutta kuten luennolla tuotiin ilmi, sukupuolijärjestelmä on myös muuttuvainen, joten kenties tulevaisuudessa on olemassa useampia hyväksyttyjä tapoja olla mies tai nainen tai sitten jotain aivan muuta.